Teksti









                                      Santra


13.1.2009

Santra oli nuori tyttökissa, jolla oli hiljattain ollut pennut. Näille pennuille yhdistys etsii parasta aikaa uusia koteja ja pennuista on kasvanut oikein kauniita, mustia kissalapsia.
Santra oli pienen ikänsä elänyt ulkona, vailla oikeaa omaa kotia ja sen vuoksi se oli hyvin varautunut ihmisiä kohtaan eikä pitänyt yhtään silittämisestä tai muusta lähemmästä kontaktista ja siksi se sähisi kaikille koko ajan. Santra oli kovin arka ja pelkäsi kaikkea mahdollista. Sitä yritettiin sopeuttaa ihmisen läsnäoloon, mutta se tuntui kovin stressaantuneelta koko ajan.
Ei ole reilua elää pelossa siten, että jokaista pientäkin ääntä pitää pelätä ja sitä, että jos ihminen koskettaa. Santran kohdalla tehtiin vaikea päätös ja se päästettiin sinne, missä sen ei tarvitse enää pelätä ja sen on hyvä olla. Nuku hyvin, Santra:(