Toffe(ent.Aapeli)27.3.2009 Heippa! Haettiin Aapeli vajaa viikko sitten ja hän on kotiutunut hyvin. Jotenkin tuo Aapeli ei istunut suuhun niin nimi vaihtui Toffeksi. :) Toffe syö nykyään myös kuivaraksuja, joskin tykkää niistä enemmän veteen liotettuina. Mitään isompia ongelmia ei ole ollut. Meidän aiempi kissa joka myös matkusti mukanamme sunnuntaina vähän vielä karsastaa Toffea, eivät kuitenkaan onneksi tappele ja koko ajan välit paranee. Ulkoilemaan ei olla vielä päästy, odotellaan että kissat tottuvat toisiinsa, meihin ja asuntoon ensin kunnolla. Vielä kun tuo tyttökissamme Mimosa on tosiaan mahastaan kalju niin täytyy odotella että pakkaset menee ohitse. Tuo kaljuus taitaa vähän näkyäkin tuossa kuvassa missä ovat yhdessä. Toffe on aivan ihana kissatuttavuus ja tosi hyvä valinta meille Mimmun kaveriksi. Menoa ja meininkiä on välillä liikaakin. Laittelen taas joskus myöhemmin kuvia & kuulumisia. Terkuin, Karo & Ilkka + Toffe & Mimmu 22.3.2009 Aapeli lähti tänään uuteen kotiinsa Jyväskylään toisen kissan kaveriksi. 21.3.2009 AAPELI ON VARATTU! 6.3.2008 Kotia etsii komea, musta kollipoika Aapeli. Aapeli on iältään n.8kk ja se on oikein reipas ja utelias kissa. Aapeli juttelee paljon ja haluaa kovasti huomiota, todella hellyydenkipeä ja rakastettava otus. :) Aapeli tykkää kovasti kissakavereista ja toivoisikin, että uudessa kodissa olisi rakastavien ihmisten lisäksi kissakaveri/-kavereita odottamassa. Tiedustelut: 0400-262556 ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |

















