"Haluaisin ilmoittaa eräästä surullisesta tapahtumasta; otin SSESY:n kautta viime vuoden helmikuussa sekarotuisen
(karjalankarhukoira-labbis-porokoira) poikakoiran. Mutta liian pian jouduimme kuitenkin luopumaan tästä suloisesta koiraherrasta...
Haimme pienen koiranpennun sijaiskodista Kauhajoelta. Pentua kutsuttiin Peetuksi, me muutimme nimen Aatuksi. Olimme todella onnellisia uudesta karvaisesta perheenjäsenestämme ja aloimme sopeutua koiraperheen arkirutiineihin. Pikku hiljaa meille selvisi, että pienellä on todella kova oma tahto ja pennulla alkoi tulla aggressiivisia purkauksia. Pentu hyökki, ärisi, puri...ajattelimme, että hyvällä tapakasvatuksella ja koiran päästessä pentuvaiheen ohi, kohtauksetkin vähenisivät. Näin ei kuitenkaan tapahtunut...pari kertaa pentu puri niin kovaa, että haavat vaativat lääkärihoitoa. Tilanteet, jossa koira puri olivat esimerkiksi sellaisia, jossa koira söi luuta ja jos joku vaikkapa otti puolen metrin päässä olevan kaukosäätimen, tämä riitti kohtauksen aikaansaamiseksi...Suhteellisen mitättömät tilanteet aiheuttivat purkauksia. Hakeuduimme Maj-Vetin eläinklinikalle käytöskouluun näiden aggressiokohtausten vuoksi. Klinikalla saimme neuvoja, jotka auttoivat hetkellisesti tilanteeseen. Klinikalla suositeltiin myös koiran kastrointia, mikä voisi vähentää aggressiivistä käyttäytymistä. Aatu kastroitiin kesällä. Kastraation jälkeen meni kauan aikaa ettei kohtauksia ilmennyt ja ehdimme jo huokaista helpotuksesta; vastaus ongelmiin oli löydetty. Lokakuussa tullessamme pitkältä autoreissulta Helsingistä Aatu kuitenkin yhtäkkiä sai rajun raivokohtauksen veljeni silittäessä sitä. Siitä hetkestä lähtien raivokohtauksia alkoi taas ilmetä, ja pikku hiljaa niitä alkoi tulla enemmän ja enemmän. Kerran isäni erehtyi silittämään Aatua sen nukkuessa, josta Aatu raivostui kovin. Seurauksena oli pahat haavat käsissä ja lääkärireissu. Alkoi mietittyttää; mitä jos tilanteessa olisi ollut joku puolustuskyvytön, esimerkiksi lapsi, olisi saattanut käydä paljon pahemmin...
Joulukuussa oli vuosirokotusten aika. Kerroin eläinklinikalle mennessämme mikä oli tilanne; purkauksista, joita oli tullut koko ajan vain useammin. En välttämättä uskaltaisi pitää Aatusta edes kiinni kun rokotusta annetaan...Keskustellessamme lääkärin kanssa tästä asiasta; sekä hän että minä olimme huolestuneita tulevasta; mitä jos jotain pahempaa pääsee vielä käymään...Eläinlääkäri suositteli sitä viimeisintä vaihtoehtoa: piikkiä. Päätös oli minulle todella raskas, olihan Aatusta tullut rakas perheenjäsen ja ystävä. Mutta oli ajateltava realistisesti, niimpä päädyin hyvästelemään rakkaan ystävän.
Jotta Aatusta ei jäisi päällemmäisenä mieleen arvaamaton luonne, kerron siitä muutaman sanan: Aatu oli eloisa ja leikkisä koira ja erittäin fiksu. Aatu oppi nopeasti uusia temppuja ja oli tottelevainen. Ennen kaikkea Aatu oli perheenjäsen ja ystävä, joka aina jaksoi tulla herättämään aamuisin häntä heiluen.

Aatu 10.12.2008-14.12.2009

Kiitän SSESY:tä sekä Maj-Vetin henkilökuntaa kaikesta tuesta ja asiantuntevista neuvoista.

Terveisin,
Jonna Pursiainen"