Teksti

                                      Nokityttö

Kyllä minä muistan kun sinä tulit meille. Teitä oli siinä pentueessa neljä, kaikki puolivillejä, pelokkaita, vihaisiakin otuksia. Ja sinä olit niistä kaikista pelokkain. Makasitte siinä kylpyhuoneen lattialla yhdessä kasassa, hakien turvaa toisistanne. Ja minä istuin siinä vieressä yrittäen saada teidät tajuamaan, että en tee teille pahaa. Istuin siinä tuntikausia, liikuttaen kättäni sentti sentiltä lähemmäs, kunnes pystyin silittämään teistä jokaikistä.
Aikaa kului. Sisaruksistasi kaksi lähti uusiin koteihin ja sinä jäit veljesi kanssa meille. Olit jo paljon rohkeampi, mutta teistä kahdesta edelleen se arempi ja varovaisempi. Tiesin, että et olisi vielä valmis uuteen kotiin. Tiesin myös sen, että vauvan syntymän takia en enää kauaa pystyisi käyttämään tuntikausia päivästäni sinun luottamuksesi voittamiseen. Ja sitä aikaa sinä tarvitsit. Sen ajan sinä ansaitsit. Joten sinulle ja veljellesi etsittiin uusi sijaiskoti, joka lupasi huolehtia teistä siihen asti kunnes löydätte uudet kodit. Muistan vielä kun ennen teidän lähtöänne mietin, pitäisinkö sittenkin sinut täällä meillä ja jatkaisin kesyttämistäsi. Näin jälkeen päin kadun kun laitoin sinut sinne boxiin ja päästin sinut lähtemään.
Kului puoli vuotta. Uudesta sijaiskodista otettiin yhteyttä, että olit sairas. Minä lupasin lähteä käyttämään sinua eläinlääkärillä. Sinä värjöttelit sijaiskodin saunassa, yhtä pelokkaan ja epäluuloisen näköisenä kuin joskus silloin alkuaikoina. Näytit sairaalta, turkkisi (tai se mitä siitä oli jäljellä) oli huonossa kunnossa. Sinun kuljetusboksiin saamisesi oli vaikeaa, olit kuin nurkkaan ajettu villieläin. Ja edelleen yhtä pieni kuin lähtiessäsi. Pieni ja pelokas.
Pääsimme viimein eläinlääkärille ja saimme sinut siirrettyä pakkohäkkiin. Siinä siirrettäessä ehdit jättää itsestäsi muistot käsivarteeni hampaanjälkiesi muodossa. Sinua pelotti niin kovasti. Sinut saatiin lopulta rauhoitettua ja eläinlääkäri totesi sinun olevan todella sairas. Arkuutesi vuoksi saisit tuskin muutenkaan elää enää normaalia kotikissan elämää. Tein vaikean päätöksen päästää sinut parempaan paikkaan, jonnekin, missä sinun ei enää koskaan tarvitsisi pelätä. Olit niin rauhallisen näköinen. Silitin viimeiseen hetkeen asti poskeasi ja kuiskasin korvaasi: anteeksi.

Nokityttö lähti enkeliksi 18.6.2008. Nuku rauhassa, pikkuinen. Anteeksi kun en voinut sinua auttaa.

"Silitän hiljaa poskeasi,
vielä kerran viimeisen kuiskaan korvaasi.
Enää ei kukaan sinua satuta,
enää ei tarvitse pelätä, ei paeta.
Siellä jossain olet taas terve ja iloinen.
Olet luona taivaan muiden enkelten."

Marika