Seinäjoen Seudun Eläinsuojeluyhdistys Ry toimii koko
Etelä-Pohjanmaalla kaikkiaan 19 kunnan alueella.
Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön, joten huomioithan ettemme ihan aina ole tavoitettavissa puhelimitse.
Yhdistykselle voi tehdä lahjoituksia koska vain,
sillä tarvitsemme paljon
eläinten ruokaa, varsinkin kissanruokaa (sekä aikuisten
että pentujen),
kissanhiekkaa sekä muita tarvikkeita, lääkkeitä
yms. Otamme vastaan myös vanhoja pyyhkeitä
ja lakanoita.
Jos
haluat tukea yhdistystoimintaamme tekemällä
rahalahjoituksen
eläinten hyväksi, onnistuu se helpoimmin
laittamalla tilillemme
rahaa, tilinumero on 491314-258220. Yhdistyksellämme on
rahankeräysluvan puitteissa keräyslipas mm. Lemmikkiklinikka
MAi-Vetissä, joten voit tehdä pienen lahjoituksen myös siellä.
Yhdistystä voit tukea myös liittymällä
jäseneksi.
Ilmoituksen voit tehdä täällä.
Kannattajajäsenenä saat Eläinten Ystävä
-lehden 4
kertaa vuodessa.
PÄIVYSTYKSET
Yhdistyksen
päivystysnumero on 045-6355850. Päivystäjäkään ei ihan aina pysty vastaamaan
puhelimeen, joten jos et saa heti yhteyttä, ole hyvä ja yritä myöhemmin
uudelleen.
Etelä-Pohjanmaan alueen eläinsuojeluvalvojana
toimii
Tytti
Salenius, puh. 044-5026541, email: tytti.salenius@netikka.fi.
Tyttiin
voi ottaa suoraan yhteyttä eläinsuojeluasioissa.
SEY:n vapaaehtoisena eläinsuojeluneuvojana toimii Marika Vuorela, puh. 045-2744982, email:
marika.vuorela@suomi24.fiMyös häneltä voi kysyä neuvoa eläinsuojeluasioissa.
Hätätapauksissa ota yhteyttä päivystävään eläinlääkäriin tai poliisiin!
Hallitus
HALLITUKSEN
JÄSENET JA VASTUUALUEET
VARSINAISET JÄSENET:
- Puheenjohtaja:
Milla Mäki, yhdistyksen puh.
045-1346905,
oma puh. 050-5224627(arkisin parhaiten tavoitettavissa klo 16 jälkeen), email: milla.maki@hotmail.com
Hei!
Olen kolmekymppinen useatassuisen lauman omistaja Seinäjoelta. Olen
ollut mukana yhdistyksessä kohta kuusi vuotta, josta melkein kolme
vuotta puheenjohtajana. Leipätyöni ja eläinsuojeluyhdistyksen töiden
lisäksi toimin Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin kennelneuvojana ja toimin
useissa koirajärjestöissä sekä -yhdistyksissä erilaisissa tehtävissä.
Laumaani kuuluu niin metsästys- kuin seurakoiria sekä muutama kissa ja
kolme punakorvakilpikonnaa. Eläinsuojelutyön omalta osaltani olen
aloittanut jo 3-vuotiaana, jolloin pelastin kuolemalta ensimmäisen
koirani Nallen, joka eli kanssamme 15 vuotta. Harrastan nykyisten koirieni
kanssa metsästyskokeita sekä näyttelyitä, jotka ovat suuri intohimoni.
Toivotan Sinut sydämellisesti tervetulleeksi mukaan toimintaamme!
- Varapuheenjohtaja, sijaiskotivastaava:
Marika Strömsholm, puh. 0400-262556(arkisin parhaiten tavoitettavissa klo 16 jälkeen), email: marika.stromsholm@gmail.com
Moi! Olen Marika, vuosimallia -82 oleva naisen alku Seinäjoelta. Olen ollut mukana yhdistyksen toiminnassa
nyt
pari vuotta, hallitukseen olen kuulunut alkuvuodesta 2008 lähtien.
"Ura" käynnistyi yhdistyksen sijaiskodiksi ryhdyttyäni ja loppua ei
näy. :)
Eläimet ovat olleet iso osa elämää jo lapsesta asti ja eläinten pelastamisen alkeita olen "opiskellut" jo pikkutyttönä
raahaamalla kaikki mahdolliset karvaiset ja karvattomat hylätyt eläimet kotiin.
Omaan laumaan kuuluu nahkalasten ja kaksilahkeisen lisäksi Virosta adoptoitu rescuekoira Siru ja kaksi kotimaista
kissaa Jekku ja Lätsä, sekä tietysti vaihteleva määrä yhdistyksen kodittomia kissoja.
Huom! Vastaan
toistaiseksi myös sijaiskoteihin liittyvistä asioista, joten niihin
liittyen minuun voi ottaa yhteyttä joko sähköpostitse tai puhelimitse!
Parhaiten olen tavoitettavissa iltaisin. Kiireellisissä tapauksissa otathan
yhteyttä yhdistyksen päivystyspuhelimeen tai puheenjohtajaan!
Hei, Olen Johanna, 22-vuotias eläintenhoitaja opiskelija Lapualta. Ssesyn toiminnassa olen ollut parisen vuotta,
sijaiskoti toiminnasta tämä alkoi.
Hallituksessa olen ollut alkuvuodesta 2008 lähtien. Kotona asustaa avopuoliso Jarkon lisäksi 2 rottweileriä,
patterdaleterrieri ja kolme old line siperianhuskya, joita myös kasvatan kennelnimellä Huurrehelmen. Koirien lisäksi
meillä on, mistäs muualtakaan kun Ssesyltä kaksi kissaa, Minttu ja Ville.
Eläinsuojelu on ollut minulla aina verissä, pienenä raahasin jopa ajokoirat jänisjahdista kotiin, koska niiden
oli kylmä ja nälkä:) Kylän villikissojen pennut onnistuin useampaan kertaan kiikuttamaan kotiin, onneksi sain niitä
kesyyntymään ja uudet koditkin löytyi.
Koirien kanssa harrastetaan näyttelyitä ja tokoa jonkun verran, valjakkoajo on kumminkin harrastus numero 1.
Hei kaikille! Olen Niina, vuosimallia -85 ja asun Alajärvellä
avopuolisoni Janin sekä sekalaisen elukkalauman kanssa. Omaan laumaamme
kuuluu neljä koiraa ja viisi kissaa sekä viisi hevosta ja meillä on
myös vaihteleva määrä SSESY:n sijaiskodin tarpeessa olevia kissoja.
Koirien kanssa harrastuksiin kuuluu Toko ja agility ja jossain määrin
spanielin kanssa metsästys, kilpailemaankin pitäisi uskaltautua ensi
kesänä/syksynä. Tällä hetkellä opiskelen maatalouden perustutkintoa
JAMI:ssa ja tarkoitus olisi valmistua nyt keväällä 2009
maaseutuyrittäjäksi.
SSESY:n toimintaan mukaan lähdin kesällä 2006, kun meille muutti
Nipsu - sekarotuinen "ADHD"-luonteen omaava uros. Aloitin tuolloin myös
hallituksessa varajäsenenä, myöhemmin minusta tuli hallituksen
varsinainen jäsen. Kiinnostus eläimiä ja niiden hyvinvointia kohtaan on
ollut suuri pienestä pitäen.
- Tarja Tolkki, email: tarja.tolkki@gmail.com
Hei!
Olen ollut yhdistyksessä ja hallituksessa mukana sen
perustamisesta alkaen. Itselläni on
juuri helmikuussa 9-vuotta täyttänyt labradorinnoutaja.
Viimeisin sijaishoidossani ollut kissa jäi minulle pysyväksi koirani
kaveriksi, joista on tullut todella hyvät kaverit. Koiran nuoruusvuosina
olen sen kanssa harrastanut jälkiä ja hakua mutta nyt ne on pitänyt
jättää tassun nivelrikon vuoksi. Nyt mennään rauhallisia lenkkejä ja
nautitaan koirani "eläkepäivistä"
Olen ollut kiinnostunut luonnosta ja eläimistä jo lapsesta
saakka. Meillä on ollut lemmikkinä aina kissoja, kaneja ja tietysti
koiria. Kaksi koiraamme on ollut rodultaan siperian husky ja alaskan
malamuutti.
Yhtenä
"mukavana" lapsuusmuistona on, kun halusimme siskoni kanssa ottaa
yhdeksi yöksi tuon siperian huskyn sisälle. Eipä siitä mitään tullut;
koiran oli kuuma koko yön ja minä siskoni kanssa lamppasimme koko yön
vuoron perään koiran kanssa pihalla sitä vilvoittelemassa.
Hei! Olen 28-vuotias pieneläinhoitaja
Seinäjoelta. Aloitin Ssesy:n hallituksen jäsenenä 2010.
Eläinsuojelutoiminnassa mukana olen ollut aikaisemmalla
paikkakunnallani noin 10 vuotta.
Kotona asustaa
puolison lisäksi suomenajokoira Pena ja meille alunperin sijaiskotiin
tullut pointteri Kira.
Koirien kanssa touhuamisen lisäksi harrastan
ratsastusta ja valokuvausta.
Hei, olen Mika, 33-vuotias kiinteistönhoitaja Seinäjoelta. Kotona
asustelee avopuolison lisäksi kaksi maatiaiskissaa, sekä vaihteleva
määrä Ssesyn hoidokkeja. Eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan mukaan
päädyimme, kun aloimme ottaa sijoituskissoja hoitoomme. Sitä
kautta pääsin myös hallitukseen mukaan. Tosin hallituksessa olen
ollut
vasta alle vuoden verran, mutta hyvä että edes yksi
mies on mahtunut
mukaan joukkoon! :D
VARAJÄSENET:
- Seija Klemetti, sijaiskotiasiat, puh.040-8480557
---
- Hanna-Kaisa Malo, puh. 040-7543019
---
- Nitta Sääkslahti, sijaiskotiasiat, puh. 040-8658906
---